Ei kuulu enää

Aurinko silaa kuivunutta heinää,
tästä ovat veriuhrit polkeneet tiensä.
Toivo on ruoskittu silmistä ja
puuikeissä kalisevat keripukkihampaat.
Sadanpäämies huutaa,
ohjaa joukot matkalla kohti ruumista.
Toisen kaukaista kotia.

Näin sidottuna pyörään
ovat velattomat, varattomat, arvottomat.
Sen laidoilla eläinten radat ja
piikkinä lihassa rikkaiden hampaat
ahnaat suut pureksimassa lihaa.

Ei kuulu enää
mieslauluja
naislauluja
vain eläinlauluja kun
puolilla hämärän pedot
laulavat
surulauluja.
Kaikuja toisesta ajasta.