Minä heräämässä

38-vuotiaana seison sänkyni edessä. Rujosti.
Nousen ylös, katson ikkunasta ja
silloin ujokin poika tietää,
kuinka Berliinin taivaan alla
maksullinen seuralainen ajaa turmioon.
Minulle Neiti Nahkahansikas oli syntiä,
yksikätisen runkkurinkini Musta Kuningatar.
Aikoja sitten.
Silloin kitarat soivat helisevämmin ja
koulun takana oli enemmän pilveä.
Nyt joudun toimistolla palaverilihaksi
kuristamaan kravatilla hengityksen ja unelmat.
Aikoja sitten
haaveilin, että muutan tähän kaupunkiin.
Tänään elän täällä vierailijan elämää
ehtiä kaupungin rytmiin ja sykkeeseen
vaatii illuusiota läsnäolosta, lihakaupan yläkerrassa.
Aikoja sitten
teurastaja kysyi minulta
verisen esiliinansa takaa: potkaa vai porsasta?
Valinnan vaikeus palaa aina silloin tällöin mieleen.
Sinä olet tässä.
Minä heräämässä.
Tässä minä olen.
Otetaan U-Bahn Spittelmarktilta Alexanderplatzille.
Nähdään edelleen kitaroita helisemässä.
Ne vain ovat vanhentuneet ja
tulleet takapihoilta toreille.
Mutta pilven määrä on pysynyt vakiona
ehkä jopa lisääntynyt.